Jo monissa Euroopan maissa toimiva AYUDH- Amman nuorisoliike osallistuu myös GrowIn - Yksi siemen kerrallaan hankkeeseen.
Siinä opetetaan kuinka kasveja vaalimalla ja kasvattamalla opitaan kunnioittamaan luontoa, kasvattamaan itselle hyvää syötävää ja monia muita elämän ja luonnon säilyttämisen kannalta tärkeitä asioita.
Hankkeen kotisivuilla on monipuolisesti kerrottu tästä toiminnasta!
Toivotaan, että saamme myös suomalaiset nuoret innostumaan tästä hankkeesta.
AYUDH:lla on vuosittain kansainvälinen nuorisoleiri Saksassa, johon osallistuminen on ilmaista.
Leiri on tänä vuonna 12.7.-30.7.
GrowIn hankkeen sivuilla on kaikille kotitarveviljelijöille hyödyllinen taulukko, missä kerrotaan mitkä kasvit sopivat kasvatettaviksi yhdessä ja mitkä eivät. Vihreä= sopivat yhteen Punainen= eivät sovi yhteen.
Amman LuonnonYstävät edistävät luonnon monimuotoisuuden
säilyttämistä ja ihmisten ymmärrystä luonnonsuojelun tärkeydestä ja ihmisestä osana luontoa.
Luonnonystävien viljelykerho haluaa Amman ohjeiden mukaan
lisätä luomukasvisten kasvatusta.
Tässä blogissa voit lukea LuonnonYstävien viljelykerhon tapahtumista, viljelyyn liittyviä ohjeita,
linkkejä ja ajankohtaisia aiheita.
lauantai 30. toukokuuta 2015
Nuorisoliike AYUDH Grow-In - Siemen kerrallaan hanke Euroopassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.